jamk.fi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti tunnustettu oppimisen uudistaja ja kilpailukyvyn kehittäjä. Teemme aktiivista yhteistyötä työelämän kanssa ja toimimme laajassa kansainvälisessä verkostossa. Opiskelijoita meillä on 8 500 ja henkilöstöä noin 700. 

Ajankohtaista

Kaikki uutiset | Tapahtumat

9.10.2019

Liki miljoonan euron hanke käynnistyy - ilmastonmuutosta torjutaan globaalisti Saarijärveltä käsin

Saarijärvelle rakentuu Biotalouden yrityskiihdyttämö, joka auttaa pk-yrityksiä tuottamaan ja kaupallistamaan globaalisti merkittäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

8.10.2019

Vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät kokoavat JAMKiin 120 kansainvälistymisen asiantuntijaa

Ammattikorkeakoulujen FINNIPS-verkosto (Finnish Network for International Programmes) järjestää vieraskielisen koulutuksen kehittämispäivät Jyväskylässä 9.-10.10.2019.

7.10.2019

JAMKin räjähdeinnovaatio palkittiin Viitasaaren Keksintöjen Viikolla

Think Finland Oy on myöntänyt vuoden 2019 kunniakirjan tunnustuksena pitkästä ja ansiokkaasta työstä keksijöiden ja keksintöjen parissa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) projekti-insinöörinä työskentelevälle Mauno Harjulle. JAMKin toteuttamassa ANST-hankkeessa patentoitiin ratkaisu turvatyynyjen kaasuntuottamiseen käytetyn ammoniumnitraatin räjähdysvoiman vakioimiseksi lämpötilavaihteluista riippumatta. Palkitseminen tapahtui lauantaina 5.10. Viitasaaren Keksintöjen viikon yhteydessä.

4.10.2019

Kiinalaisopiskelijat haluavat kansainvälisen logistiikan asiantuntijoiksi – JAMKin ensimmäinen ryhmä aloitti opinnot Huaiyinissä

33 kiinalaista Huaiyinin teknillisen korkeakoulun opiskelijaa (HYIT) aloitti Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) logistiikan insinööriopinnot Kiinassa viime viikolla. HYIT:n opiskelija suorittaa kolme ensimmäistä vuotta Kiinassa, minkä jälkeen hänellä on mahdollisuus tehdä tutkinto loppuun JAMKissa Suomessa. Ryhmälle räätälöidyt opinnot ovat esimerkki siitä, mitä koulutusvienti voi parhaimmillaan olla.

27.9.2019

Insinööriopinnot toteutuvat Äänekoskella

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu järjestää yhdessä Äänekosken kaupungin kanssa ensimmäistä kertaa insinööriopintoja Äänekoskella. Tarjolla on kaksi koulutusta: sähkö- ja automaatiotekniikka sekä logistiikka. Molemmat koulutukset alkavat jo tammikuussa 2020.

27.9.2019

Onko sinusta restonomiksi? RestoRace- ja Tori saapuu Jyväskylään 1.10.2019

RestoRace-tapahtuma valtaa Aren aukion Jyväskylässä tiistaina 1. lokakuuta. Palvelualojen asiantuntijat, restonomit, työskentelevät matkailu-, majoitus- ja ravitsemisaloilla. Vaikka koulutukseen hakeudutaan hyvin vuosi toisensa perään, restonomin monipuolinen työ on monelle edelleen yllätys.

Näytä lisää

JAMK somessa

Facebook post by JAMK University of Applied SciencesTekemisen tahtoa ja ammattiylpeyttäjamk.fiTarjolla tekemisen tahtoa JAMKissa. Tutustu aktiiviseen 600 henkilön asiantuntijajoukkoomme.
Tule meille töihin! #JAMK hakee nyt #sosiaaliala:n lehtoria ja #tutkija:a monialaisen kuntoutuksen suunnannäyttäjäksi! Tsekkaa molemmat avoimet työpaikat alta ⤵️😎 #rekry #rekrytointi
#Hyvinvointi työllistää! Hae meille nyt #sosiaaliala:n lehtoriksi tai tutkijaksi monialaisen kuntoutuksen pariin: https://t.co/M1Ij62PE1d #rekry #rekrytointi #työpaikka #töihin
Tykkäätkö postituslistoista? Ei mekään kaikista, mutta tää meidän on hyvä. "Informatiivisia ja niitä ei lähetty liian monta" sanoi yksi viime hakua varten sähköpostit tilannut. Liity listoille, niin ei mee ajankohtaiset hakuasiat ohi! https://t.co/PVdiJv2lQQ #opehommat
Facebook post by Ammatillinen opettajakorkeakoulu, JAMK
Tykkäätkö postituslistoista? Ei mekään kaikista, mutta tää meidän on hyvä. "Informatiivisia ja niitä ei lähetty liian monta", sanoi yksi monista viime hakua varten sähköpostit tilanneista. Liity sinäkin listoille, niin ei mene ajankohtaiset hakuasiat ohi! https://www.jamk.fi/fi/Koulutus/Ammatillinen-opettajakorkeakoulu/liity-listalle/
Twiitti käyttäjältä @JAMK_fi
Tsekkaa tämä! Miten harrastuksesta voi tulla ammattipelaamista? Mitä mahdollisuuksia e-urheiluun on #Jyväskylä ´ssä? #YLE Hox kertoo enemmän: https://t.co/bBydHsze7q PS. E-urheilukeskus avautuu #JAMK ille lähiaikoina, ja #Digi&Game Center 1.1.2020! #eurheilu #esportfi
Facebook post by JAMK University of Applied Sciences
JAMK rakentamassa e-urheilukeskusta. Check! https://youtu.be/OjeIRj5P0EU
Facebook post by Ammatillinen opettajakorkeakoulu, JAMK
Jyväskylän viikonloppuryhmän opettajaopiskelijat ovat eilen ja tänään paneutuneet tulevaisuuden työelämään ja opettajan identiteetin rakentumiseen. Opiskelijat veivät itsensä tulevaisuustyöpajan avulla vuoteen 2030 ja miettivät mm., millaista koulutus ja oppiminen silloin ovatkaan. Lisäksi tehtiin mielikuvamatkoja opettajuuteen, murrettiin siihen liittyviä myyttejä ja pohdittiin osaamisidentiteettiä. Paljon ehdittiin ja toisiltamme opittiin ♡
Terveisiä TESSU-toimistolta! #aokktki #hankehommat https://t.co/zcBDrBPZAi
Näytä lisää

Jussi Halttunen, rehtori

"Tavoitteenamme on olla kansainvälisesti tunnustettu oppimisen uudistaja ja kilpailukyvyn kehittäjä."

Lue lisää

Laatu

Meille tärkeää on toiminnan ja tulosten erinomainen laatu. Laadunhallinnalla pidämme huolta koulutuksen, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sekä myytävien palveluiden korkeakoulutasoisesta laadusta. JAMK on saanut tunnustusta laadustaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Karvi auditoitu      Diploma Supplement Label 2013 - 2016