jamk.fi

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti tunnustettu oppimisen uudistaja ja kilpailukyvyn kehittäjä. Teemme aktiivista yhteistyötä työelämän kanssa ja toimimme laajassa kansainvälisessä verkostossa. Opiskelijoita meillä on 8 500 ja henkilöstöä noin 700. 

Ajankohtaista

Kaikki uutiset | Tapahtumat

24.4.2019

Ei valintakoetta, vaan valintakurssi – parhaat saavat tutkintopaikan

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) kokeillaan ensimmäistä kertaa tutkintokoulutuksen yhteydessä valintaa kurssisuorituksen perusteella. Yhteishaussa Tieto- ja viestintätekniikan monimuotokoulutukseen hakeneet osallistuvat web-tekniikan (4 op) verkkokurssille, josta 25 parhaiten suoriutunutta saa tutkintopaikan.

15.4.2019

Luonnontuotealasta elinvoimaa –tapahtumassa palkittiin luonnontuotteiden keruumenetelmien uusia ideoita

Luonnonmukaisuutta ja terveysvaikutteisuutta korostavat trendit ja villiyrttihuuma ovat saaneet aikaan luonnontuotealan uuden tulemisen. Kasvava ala tarvitsee yhä enemmän ja monipuolisemmin raaka-aineita, jotta yritykset kykenevät tarttumaan niin kotimaan kuin maailmankin markkinoiden kasvavaan kysyntään.

5.4.2019

Jyväskyläläiset opiskelijat lähtevät Turkuun kilpailemaan parhaan myyjän tittelistä

Valtakunnalliseen ammattikorkeakouluopiskelijoiden Best seller Competition -myyntikilpailuun osallistuu kolme Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) opiskelijaa. Kilpailu huipentuu Turussa 11. huhtikuuta käytävään finaaliin, jossa opiskelijoiden tehtävä on myydä digitaalisen markkinoinnin palvelu kuvitteellisen yrityksen ostajalle.

4.4.2019

Korkeakoulujen kevään yhteishaku päättyi: JAMK kolmanneksi vetovoimaisin ammattikorkeakoulu

Korkeakoulujen kevään yhteishaku päättyi keskiviikkona 3.4. klo 15.00. Vetovoimaisuusluvulla mitattuna JAMK oli Suomen kolmanneksi suosituin ammattikorkeakoulu.

27.3.2019

CampusOnline vie ammattikorkeakoulujen opintoja verkkoon

CampusOnline verkkopalvelu tarjoaa ammattikorkeakoulujen opiskelijoille mahdollisuuden opiskella 100-prosenttisesti ja ympärivuotisesti myös verkossa. Opiskelijat voivat valita maksuttomasti itseään kiinnostavia opintoja muiden ammattikorkeakoulujen verkko-opinnoista ja sisällyttää ne omiin tutkintoihinsa.

25.3.2019

Kotikuntoutus uudistuu – vai uudistuuko? Valtakunnalliset kotikuntoutuksen verkostopäivät Jyväskylässä 27.-28.3.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) järjestämät ensimmäiset valtakunnalliset kotikuntoutuksen verkostopäivät (27.-28.3.2019) kokoavat yhteen kotihoidoissa työskentelevät fysio- ja toimintaterapeutit sekä näiden alojen koulutuksesta ja tutkimuksesta sekä kehittämistyöstä vastaavat tahot ensimmäisen kerran kotikuntoutuksen teeman ympärille.

Näytä lisää

JAMK somessa

Facebook post by JAMK University of Applied SciencesJAMKin tekoälykoulutus täyttyi hetkessäyle.fiJyväskylän ammattikorkeakoulussa järjestettävän tekoälyn täydennyskoulutuksen opintoihin ilmoittautui muutamassa minuutissa sata hakijaa.
Tekoälykoulutukseen on tunkua! Syksyllä #JAMK:ssa alkava tekoälyn ja data-analytiikan täydennyskoulutus täyttyi kolmessa minuutissa! 😎😎😎
Miten nopeasti voi täyttyä #tekoäly:yn liittyvä täydennyskoulutus? No esim. kolmessa minuutissa: https://t.co/N1DKdsjlmJ #JAMK #ylpeästiAMK #ICT
Biotalousinstituutin kattilantestauslaboratoriolla erittäin tyytyväisiä asiakkaita. https://t.co/uCsRcqaI5e
Facebook post by JAMK University of Applied SciencesMaailman suurin kauppapaikka Amazon haltuun!jamk.fiHaluatko tietää miten maailman suurin verkkokauppakeskus Amazon toimii?
Haluatko tietää, miten maailman suurin verkkokauppa Amazon toimii?Tule koulutukseemme tiistaina 14.5. Onko yritykselläsi tuote tai tuotteita, joita haluaisitte myydä Amazonissa? Amazonissa kuka tahansa voi myydä tuotteitaan. Tule ja opi päivän tehokoulutuksessa, miten se tehdään. Lisätietoa verkkokaupastamme, muista ilmoittautua 5.5. mennessä! https://www.jamk.fi/fi/jamkup/selaa-koulutuksia/amazonin-globaalit-kauppapaikat/ #jamk #täydennyskoulutus #myynti #markkinointi
Facebook post by Ammatillinen opettajakorkeakoulu, JAMKTekemisen tahtoa ja ammattiylpeyttäjamk.fiTarjolla tekemisen tahtoa JAMKissa. Tutustu aktiiviseen 600 henkilön asiantuntijajoukkoomme.
Etsimme opekorkeaan uutta työkaveria määräaikaiseen työsuhteeseen! Suunnittelija vastaa viestinnän tehtävistä valtakunnallisessa Ohjaamoja tukevassa hankkeessa. Katso lisätiedot ja hae 9.5. mennessä: https://www.jamk.fi/fi/tietoa-jamkista/toihin-jamkiin/
Facebook post by JAMK Hyvinvointiyksikkö
Rehellisyys maan perii. Rajakadun kampuksella opiskelijoiden tuntoja mikä voimauttaa ja mikä stressaa? #ruuhkakevät #hyvinvointi
Viestinnästä vastaavaa suunnittelijaa haetaan opekorkean koordinoimaan Aitoon monialaiseen yhteistyö- ja ohjausosaamiseen Ohjaamoissa (ESR) -projektiin. Katso ilmoitus: https://t.co/xC9cIZqjMZ @JAMK_fi #rekry #viestintä #ohjaamo #aokktki
Facebook post by Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK), restonomit
Kevään aikana restonomiopiskelijoiden tarkastelun kohteena Matkailun palveluketjuissa olivat erilaiset asiakassegmentit. Kerätty tieto jaettiin pienryhmissä opettaen.
Facebook post by Menestyvä keskisuomalainen nautakarjatila - Meka -hanke
Kesä tulee... eli talvikauden päättäjäiset perjantai-iltana Saarijärven Liikelataamolla. Tervetuloa paikalle! Meka mukana tapahtumassa 👍😍
Näytä lisää

Jussi Halttunen, rehtori

"Tavoitteenamme on olla kansainvälisesti tunnustettu oppimisen uudistaja ja kilpailukyvyn kehittäjä."

Lue lisää

Laatu

Meille tärkeää on toiminnan ja tulosten erinomainen laatu. Laadunhallinnalla pidämme huolta koulutuksen, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan sekä myytävien palveluiden korkeakoulutasoisesta laadusta. JAMK on saanut tunnustusta laadustaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Karvi auditoitu      Diploma Supplement Label 2013 - 2016